MLT II vs. Valaat

MLT II 3 - 2 Valaat
09 joulu 2017 - 13:00Teuvan Yhteiskoulu

Valaat lähti Teuvan turnauksen ensimmäiseen peliin kolmella hyökkäysketjulla ja kahdella pakkiparilla. Maalinsuulla aloitti Jaska Huttunen.
Ottelu MLT II:sta vastaan oli alusta loppuun tiukkaa taistelua voitosta. Valaille tarjoutui ottelussa ylivoima-aikaa jopa seitsemän minuuttia, mutta joukkue onnistui tekemään vain yhden yv-maalin. Maalipyssy Ville Pitkänen vastasi Valaiden osumista. Ensimmäisen erän tasoitus suoraan poikittaissyötöstä ja viimeisen erän ylivoimaosuma eivät kuitenkaan riittäneet muun joukkueen järjestettyä putkisoitinkonsertin. Valaat kilauttelivat tolppia VIISI kertaa ottelun aikana. Loput kolahti kassariin tai päätyseinään. Ei auttanut itku markkinoilla, pisteet MLT:lle luvuin 3–2. Valaiden peli-ilme oli silti parempi kuin kertaakaan tällä kaudella aiemmin. Ja se näkyi myös seuraavassa pelissä SBS Lapuaa vastaan.
Ottelun pöytäkirjaan