UUTISET

Kauden 2016-2017 Valasparvi kasassa!

Valaiden debyytti kausi 2015-2016 Salibandyliiton 5. Divarissa päättyi karvaasti sijalle 4-5, ja näin ollen sadunomainen yllätys jäi tekemättä ja näkemättä. Kesällä tehtiin kovasti töitä ja johtoryhmässä oltiin kävyt punaisena tuumaamisesta, että millä tavalla joukkuetta kehitetään ensi kaudelle.

Suomen karismaattisimpana urheilujoukkueena yleisesti pidetty Seinäjoen Valaat on treenannut hiki pyrstössä koko kesän ja on valmiina alkavaan kauteen. Ensimmäinen turnaus pelataan viime kauden tapaan Töysässä, jossa joukkue kohtaa lokakuun ensimmäisenä päivä Lehtimäen Jyskeen ja SPV 3:n.

Tarkkasilmäisimmät fanit ovatkin jo huomanneet Valaiden kokoonpanossa tapahtuneen muutoksia. Muutama pelaaja on muuttanut paikkakunnalta, toisten pelit päättyivät pitkään vaivanneisiin loukkaantumisiin ja toisilla työt ja arjen kiireet estävät pääsemisen peleihin. Arttu Koskenranta, Juha Väyrynen, Pekka Perho, Ville Pitkänen, Markus Viemerö, Joni Marttila, Mikko Hemminki ja Waltteri Hakkinen keskittyvät tästedes muihin haasteisiin. Jokaisella on silti aina paikka Valasperheessä. Voikin olla, että jotkut näistä kavereissa nähdään vielä ammoisassa tulevaisuudessa Valaiden sotisopa yllään. Jani Kivistö kuntouttaa kesällä leikattua olkapäätään ja on mukana toivottavasti kevään ratkaisupeleissä.

Uudet tuulet toivat rykelmään lisää taitoa ja räytämisvoimaa. Jyväskylän trio: Juho Veijanen, Jussi Näreaho ja Robert Lundell vahvistavat joukkuetta ensi kaudella. Benjami Hautala ja Daniel Kivisalo toteuttivat jokaisen junioripelaajan unelman siirtyessään poikajoukkueista miehekkääseen valasparveen. Puolustus vahvistui Tommi Viisteensaarella, Henri Haapalalla ja Jesse Koposella, joten oman pään pitäisi myös olla kunnossa.
Vielä, kun siirtomarkkinoilta naarattiin taitavat maalintekijät Verneri Hakkinen, Jani Ilmarinen sekä Kypärämäki Rangersista waiver-listalle asetettu Markus Särkkä, paletti on valmis.

Mainittujen lisäksi sairaan pitkän jatkosopimuksen kirjoittivat hyökkääjät Matteus Markko, Tommi Rajala, Joni Nelimarkka, Janne Rantala, Ilkka Säkkinen, Niklas Niemelä ja Ville Latvala sekä puolustajat Juha Jaakonaho, Joonatan Mäenpää, Teemu Laukkanen, Eetu Lehtola, Reijo Shemeikka ja Toni Kivistö.
Mainio maalivahtikolmikko Hannu Mäenpää, Jacob Huttunen ja Tomi Ritola tilkitsevät jatkossakin Valaiden maalinsuun.

Kiitos jo valmiiksi faneille ja yhteistyökumppaneille. Olkaa kuulolla ja tulkaa peleihin kannustamaan! Tehdään tästä ikimuistoinen kausi!

#36

Kirjoita vastaus